|
Paimio täyttyy jälleen ihmisistä, elämästä ja markkinavilinästä, kun Viva Vista 2011 -kaupunkitapahtuma kerää lukuisat paikallisyritykset ja -yhdistykset, harrastajat ja ammattilaiset, paimiolaiset ja ulkopaikkakuntalaiset yhteen. Kesäkuisessa perjantaista lauantaihin kestävässä Viva Vistassa esiintyjiä on vauvasta vaariin, ja elämystarjonta on musiikista, tanssista, kuva- ja sanataiteesta eläimiin ja moottoriajoneuvoihin. Toimintatyöpajoissa ja Aforismipäivien yleisötapahtumissa luovuuden käyttö on sallittua, ja bändikatselmuksessa nuoret osaajat pääsevät ihastuttamaan taidoillaan. Pappamopot sekä City Farm -alue ja -kulkue ruokkivat moottorinnälkäisiä, ja Viva Kuva -taidenäyttely sekä Kirjatori antavat rauhallisempia kulttuurielämyksiä.
Piazza Brass -ulkoilmakonsertti aloittaa Viva Vista -tapahtuman, jonka avajaiset ovat perjantaina 17.6. kello 16.30, jolloin sekä Paimion kaupunki että paimiolainen europarlamentaarikko Sari Essayah tervehtivät Viva Vistaan tulleita vierailijoita. Perjantai-ilta jatkuu monipuolisen ohjelman, kuten musiikin ja ilmakenttäfutisotteluiden merkeissä, ja halutessaan markkinayleisö voi vielä rauhoittua kirkollisessa kesäillassa.
Lauantaipäivä aloittaa tarjoamalla ohjelmaa lapsille pomppulinnan ja sanataiteen muodossa. Aaro Sorvan taikakoulut ja -show tarjoavat kiinnostavaa puuhaa pienemmille ja vähän isommillekin. Molempina päivinä toimivat myös muun muassa latokahvila ja markkinat, ja lauantaina musiikkia kuullaan Paimio soi -trubaduurikilpailun merkeissä. Tapahtuman juontajana toimii Rami Tapper, joka esiintyy itsekin kitaransa kanssa sekä osana kokoonpanoaan Southwest Skiffle Boys.
Tarkempi päiväkohtainen tapahtuma-aikataulu päivitetään Viva Vistan nettisivuille ohjelman vahvistuessa. Seuraa tapahtuman tiedottelua, niin pysyt Vistalla! Halutessasi ota yhteyttä sähköpostitse
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
sekä osallistu tapahtuman suunnitteluun ja toteutukseen.
|