Etusivu Ohjelma Lauantai 16.6.
Lauantai 16.6. klo 9 - 18 PDF  Array Tulosta Array
04.05.2012 11:49

Lavalla

 


klo 10 Pressan Kattien konsertti

Luvassa hulvatonta menoa musiikin ja leikin parissa lapsille ja lapsenmielisille.

 

klo 10.30 Kesäkulkurit: Tanssillisia kohtaamisia

Kesäkulkurien nuoret tanssitaiteilijat Annastiina Saastamoinen ja Sinikka Strömmer tuovat Viva Vistaan tanssillisia hetkiä ja arjen rikkovia ilonpilkahduksia. Nykytanssin yhteydessä on aikaa myös yleisökeskusteluun. Lisäksi lasten ja nuorten on mahdollista tehdä Kesäkulkureiden kanssa liikkeellisiä kokeiluja.


klo 11 Paimio soi! –trubaduurikilpailun alkukarsinnat

Lavalla nähdään 12 trubaduuria, joista 6 parasta tavataan uudestaan illan finaalissa.


klo 12 Pressan Kattien konsertti


klo 13 Otteita musikaalista Syvä Laulu

Muusikot antavat esimakua elokuussa Paimion kesäteatterissa esitettävästä Syvä Laulu –musikaalista, jossa pureudutaan romanien historiaan ja musiikkiin.

 

klo 13.30 Otteita teatteriesityksestä Onnen maa

Paimion kesäteatteri antaa esimakua tämän vuoden näytelmästä, Markku Pölösen Onnen maasta.

 

klo 14 Kiertokihvelin konsertti

Koko perhettä viihdyttävä Kiertokihveli-duo esiintyy. Keikalle pääsevät mukaan myös soitintyöpajassa ahkeroineet lapset itse tehdyillä soittimillaan.


14.45 Aforismit lavalla

Valtakunnallisten aforismipäivien satoa musiikin siivittämänä.

 

klo 15 Paimio soi! -trubaduurikilpailun finaali

Finaalissa nähdään kilpailun parhaimmistoa ja valitaan Paimion trubaduuri vuosimallia 2012.
 

klo 16.30 Petri Laaksosen konsertti

Paimiosta ponnistanut laulaja ja säveltäjä Petri Laaksonen palaa nuoruuden kulmilleen ja päättää Viva Vistan ikimuistoiseen kesäkonserttiin.


Muualla

 

klo 10 – 17 Markkinat

 

klo 9 - 18 Voimakonemiehet kaupungintalon parkkipaikalla

Lapset pääsevät kisaamaan polkutraktoriradalla.

Näytillä on maatalouskoneita ja -laitteita sekä vanhoja autoja.

Kestit kruunaa kasa lettuja!


klo 10 – 14 "Tehdään aforismikone!" Sanataidetyöpaja lapsille

Sanataidekoulu Kratin lastenpisteessä tutustutaan aforismeihin leikin ja tekemisen avulla Paimion kirjastossa. Työpaja on osa Valtakunnallisia Aforismipäiviä.


klo 10.30 – 14.30 Led-valo –työpaja lapsille ja nuorille

Paimion yrittäjät järjestävät Koulukeskuksen ykkös-salissa led-valotyöpajan. Tule mukaan kokeilemaan, mitä kaikkea led-valoista voi saada aikaan!


klo 12 - 13.30 Soitintyöpaja lapsille

Rakennetaan soittimia ja treenataan niillä soittamista. Lopuksi vedetään kunnon keikka Kiertokihvelin kanssa päälavalla Viva Vistan yleisölle!


Seikkailurata

Pelastakaa Lapset ry rakentaa lapsille seikkailuradan Viva Vistan alueelle! Tule testaamaan taitosi. Jaossa myös ilmapalloja!


klo 10 - 15 Kirjaston poistokirjamyynti kaupungintalon aulassa


klo 10 - 16 Eläinpiha

Koirat, alpakat ja ponit valtaavat koulukeskuksen sisäpihan. Tule kokeilemaan poniratsastusta, moikkaamaan Peimarin koiria ja seuraamaan Alpakka-agilitya.

Alpakka agility –esitykset koulukeskuksen sisäpihalla klo 10.45, 12.45 ja 14.45
 

Kesäkulkureiden tanssillisia kohtaamisia markkinahumussa


Klo 13 - 14 Lastenteatteriyhdistys Sadunaika esittää:

Merirosvo Sukkapuikko ja Häijy-Helvi –lastennäytelmä

 

Galleria Mikkonen avoinna

Viva Vistan tuntumassa osoitteessa Pussitie 5A2


Nappulaliigan jalkapallo-otteluita

Ässä-kentällä koulukeskuksen sisäpihalla.


PaiHan kahvio avoinna

Ässä-kentän laidalla koulukeskuksen sisäpihalla


klo 22 – 24 Paimio soi! jatkot Poimarissa

Hauskan viikonlopun päätteeksi on aika heittää viihteelle!

Esiintjänä Kuusi Kutsumatonta ja Paimio soi! -finalisteja.


Afosläm

Runokansalle tuttu poetry-slam taipuu valtakunnallisten aforismipäivien myötä muotoon Afo-slam. Tule kuuntelemaan, kun sananparret ottavat mittaa toisistaan!

Aika ja paikka tarkentuvat myöhemmin.


Oikeudet muutoksiin pidätetään.

 
Viimeksi päivitetty 14.05.2012 09:43