| Näin syntyi Viva Vista |
|
Idea Paimion kaupunkitapahtumasta sai alkunsa jo kulttuuristrategiatyöryhmässä vuonna 2006. Kaupunkiin kaivattiin vetovoimaista kesätapahtumaa, joka lisäisi asukkaiden viihtyvyytttä ja toisi Paimioon matkailijoita.
Viva Vista -tapahtuman suunnittelu alkoi syksyllä 2007 yhteistyönä Paimion kaupungin, seurakunnan sekä paikallisten yhdistysten ja yrittäjien kesken.
Tavoitteena on alusta asti ollut tuottaa paikallisin voimin viihtyisä viikonloppu, jossa näkyy, kuuluu, maistuu ja tuoksuu paimiolainen yhteishenki ja tekemisen riemu.
Tavoite säännöllisesti toistuvan kesäisen tapahtuman järjestämisestä on täyttynyt, ja vuonna 2011 neljännen kerran järjestettävästä Viva Vistasta on jo muodostunut paimiolainen perinne, joka tarjoaa kesäistä toimintaa ja elämyksiä koko perheelle, niin paimiolaisille kuin ulkopaikkakuntalaisillekin.
Kuvat vuoden 2008 Viva Vista - tapahtuman yleisöstä. |
| Viimeksi päivitetty 18.05.2011 10:43 |

Tapahtuman taustaa
